LAHTI. FC Futuran edustusmiehistö on löytänyt erinomaisen syysvireen. Perjantain vierasottelussa kaatui maineikas FC Kuusysi lukemin 2-0 (2-0). Täydet kolme pistettä lämmitti tietenkin porvoolaisten valmennusjohtoa mutta myös tapa millä voitto saavutettiin. - FC Kuusysi pelasi edellisellä kierroksella tasurin lohkoa johtavan PKKU:n kanssa ja on ollut muutenkin vahva kotikentällään. Saimme kuitenkin heistä niskalenkin jo ensimmäisellä puoliajalla ja … Jatka lukemista Vankka vierasesitys toi Futuran miehille täydet pisteet
Futuran ketsuppipullo aukesi tauon jälkeen
PORVOO. FC Futura otti perjantaina helpohkon kotivoiton kun Keskuskentän loistavalla nurmimatolla kaatui FC Viikingit/2 lukemin 8-2 (3-0). Ensimmäinen puoliaika oli melko tahmea kotijoukkueelta mutta selvä tasoero joukkueiden välillä oli kuitenkin nähtävissä. Nuori Emil Lehtinen jatkoi vahvoja otteitaan ja siirsi kotijoukkueen 1-0 johtoon vajaan vartin jälkeen. Kapteeni Anton Britschgi teki viisi minuuttia myöhemmin lukemiksi 2-0 ja … Jatka lukemista Futuran ketsuppipullo aukesi tauon jälkeen
Futura hyytyi tasapeliin
JOKELA. Viime viikon maalijuhlat Hyvinkään Palloseuraa vastaan olivat muisto vaan kun FC Futura torstai-iltana vieraili Jokelassa paikallisen Kisan kotikentällä. Sarjapaikastaan taisteleva kotijoukkue pelasi uhrautuvasti ja joka pallosta taistellen. Tämä palkittiin yhdellä pisteellä kun loppulukemiksi kirjattin tasapeliin 1-1 (0-0). Kotijoukkue siirtyi ottelussa 1-0 johtoon kun Nikolas Kitti pamautti pallon maaliin 65. peliminuutilla. Futuran tasoitus tuli vajaa … Jatka lukemista Futura hyytyi tasapeliin
Futura jäi harmittavasti tasapeliin
PORVOO. FC Futuran taival jalkapallon Kolmosessa on ollut vahva läpi kauden mutta toiveet sarjanoususta ovat viime viikkoina saaneet kunnon kolauksen. Tappioita ei sinänsä ole tullut, mutta tasapelit FC Kontua vastaan (0-0) ja viimeksi perjantaina Riihimäen Palloseuraa vastaan (1-1) ovat johtaneet siihen että matka sarjaa johtavaan PK Keski-Uusimaahan on kasvanut jo seitsemään pisteeseen. On sanomattakin selvä … Jatka lukemista Futura jäi harmittavasti tasapeliin
Maaliton tasuri vieraissa
Launtain vierasottelussa FC Kontua vastaan Futura joutui tyytymään yhteen pisteeseen Kontulan loistavalla nurmella. Ottelu päättyi maalittomaan 0-0 tulokseen. Porvoolaisten parmaat maalipaikat siunaantuivat Henri Pulkkiselle, Ville Kuuselalle ja Anton Britschgille. Totuuden nimissä on sanottava, että Helsinkiläisilläkin oli omat paikkansa mutta Futuran maalissa ensimmäisen pelinsä pelannut Walter Vikström piti maalinsa puhtaana parilla hienolla pelastuksellaan. Yleisöä Kontulassa oli … Jatka lukemista Maaliton tasuri vieraissa
Futuran uusin vahvistus pääsee heti tositoimiin
PORVOO. FC Futuran maalivahtiosasto sai viikolla tervetulleen vahvistuksen kun Walter Wikström, 19, teki loppukauden kattavan sopimuksen kasvattajaseuransa kanssa. Wikström on mielenkiintoinen pelaaja sillä hän on käynyt lukion Bromma idrottsgymnasiumissa ja Ruotsissa olon aikana pelannut alle 19-vuotiaitten Allsvenskanissa (seurat Brommapojkarna ja Täby FK). "Olen ensi kesänä menossa armeijaan ja oikeastaan sen takia palasin Suomeen", Wikström kertoo … Jatka lukemista Futuran uusin vahvistus pääsee heti tositoimiin
Futura vajaallakin voittoon
PORVOO. FC Futura otti tärkeät kolme pistettä syyskauden ensimmäisessä kotiottelussa joka käytiin perjantaina Keskuskentän upeakuntoisella nurmella. Loppulukemat Herttoniemen Tovereita vastaan kirjattiin porvoolaisten eduksi 4-2 (1-0). Ensimmäinen puoliaika oli kotijoukkueelta nihkeänlainen eikä vieraat, joilla oli alla seitsemän ottelun putki ilman tappioita, missään nimessä olleet vaarattomia. Kotijoukkue sai kuitenkin tehtyä tärkeän avausmaalin kun Emil Lehtinen osui Henri … Jatka lukemista Futura vajaallakin voittoon
Futura aloitti syyskauden vauhdikkasti
HELSINKI. FC Futuran edustusmiehistö aloitti syyskauden vauhdikkaasti kun perjantain vierasottelussa kaatui Puotinkylän Valtti lukemin 5-3 (3-2). Kuten lukemat antavat ymmärtää oli peli melko tapahtumarikas ja maaleilla mässäiltiin puoli ja toisin. Futura näytti kuitenkin kovuutensa kääntämällä ottelun omaksi edukseen päättäväisyydellä ja rutiinilla. Vieraat saivat ottelun maukkaan lähdön kun Dan Majander puski Lassi Kourin antaman kulmapotkun verkkoon … Jatka lukemista Futura aloitti syyskauden vauhdikkasti
Kärkikamppailu oli odotetun tasainen
PORVOO. Kolmosen kevätkierros päättyi perjantaina todelliseen jännitysnäytelmään kun sarjakakkonen FC Futura kotikentällä sai vastaansa sarjaa ilman pistemenetyksiä johtavan Pallokerko Keski-Uusimaan. Tässä todellisessa kuuden pisten ottelussa ei maalipaikoilla mässäilty vaan molemmat joukkueet pelasivat erittäin kurinalaisesti ja riskejä vältellen. Tähän nojaten ei ollut suurempi yllätys että ottelussa päädyttiin maalittomaan tasapeliin, loppulukemat siis 0-0. Ottelun alku ja oikeastaan … Jatka lukemista Kärkikamppailu oli odotetun tasainen
Futura kellisti Nopsan
NASTOLA. FC Futuran edustusmiehistö haki täydet kolme pistettä maanantaina kun Nastolassa kaatui paikallisen jalkapalloilun lippulaiva Nopsa lukemin 5-1 (2-0). Samettisen pehmeän mutta mäkäräisten valloittaman Urheilupuiston nurmella nähtiin alusta alkaen taisteleva vierasjoukkue ja loppulukemat olivat maalipaikkoihin nähden jopa alakanttiin. Futura siirtyi johtoon kun peliä oli takana vartti. Petri Lampinen antaman kulmapotkun puski lähietäisyydeltä maaliin kapteeni Anton … Jatka lukemista Futura kellisti Nopsan
